keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Harri Nykänen & Jussi Piironen: Raid Ja Mustempi Lammas



" Raid tappaa talossa ja puutarhassa, erityisen raa´asti tai miten vain asiakas tahtoo. Raid pahoinpitelee tai suojelee ketä tahansa- kunhan maksusta sovitaan. "

"Raid on väkivallan ammattilainen, jota tarvitaan kun hämäräliikemies ei maksa velkojaan tai vasikasta halutaan päästä eroon."



Harri Nykäsen luoma kotimaisen rikoskirjallisuuden ikoni Raid on seikkaillut aikaisemmin kirjojen ohella televisiossa ja valkokankaalla.

Tänä vuonna hänet tapaa ensimmäistä kertaa sarjakuvasankarina.

Tai Raidin tapauksessa antisankarina.

Sarjakuva- albumin on käsikirjoittanut Nykänen ja Piironen ja kuvituksesta vastaa jälkimmäinen. Sarjakuva pohjautuu Harri Nykäsen kirjaan Raid ja mustempi lammas.


"Raid ajaa kohti pohjoista seuranaan elämäänsä tilittävä pitkän linjan petos- ja omaisuusrikollinen Nygren. Pian parivaljakko saa peräänsä sekä konnia että poliiseja. Ajojahtiin lähtevät myös rikoskomisario Jansson ja hänen työkumppaninsa Huusko. Retken lopussa Raidillekin vasta selviää, miksi Nygren pyysi hänet mukaan."



Voi sanoa, että Jens Lapiduksen ja Peter Bergtingin sarjakuva Jengisota 145 toimi alkusysäyksenä Raid- sarjakuvalle.

Minuun sarjakuva kolahti kovaa ja mietin, että olisi hienoa tehdä jonkun suomalaisen eturivin rikoskirjailijan kanssa samanlainen yhteistyö, näyttää että kyllä Suomessakin osataan.

Harri Nykänen ja Raid tulivat jo tuolloin mieleen

Olin tutustunut Raidiin 2000- luvun alussa suositun tv- sarjan muodossa ja muutamaa vuotta myöhemmin elokuvan katsomalla. Mielestäni Raidin tv- sarja on vieläkin kaikkien aikojen kotimainen sarja.

Tässä elokuvan juliste vuodelta 2003.




Jerry Cotton ja muut työt painoivat tuolloin päälle ja unohdin koko jutun kunnes vuoden 2012 loppupuolella kuulin, että Raidista oli harkittu sarjakuvaa jo tovin.

Viime vuoden tammikuussa tein kuuden sivun näytteen CrimeTime- kustantamolle(tulen julkaisemaan tuon näytteen tottakai tässä blogissa, kun sarjakuva on ilmestynyt).
Näytesivut olivat kirjasta Raid ja legioonalainen, mutta päädyimme Mustempaan Lampaaseen.  Maaliskuussa valmistui käsikirjoitus ja toukokuun lopulla aloitin piirtämisen.

86- sivuisesta sarjakuvasta on nyt piirtämättä vielä 20 sivua ja tulen postailemaan aika tiheään uusia näytesivuja kevään mittaan.


















2 kommenttia:

  1. Siistin näköstä settiä ja hieno kansi!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia! Mukavaa viimein paljastaa virallisesti mitä olen tässä työstänyt ja Tampere Kupliissa sitten vähän syvempää analyysia sinun ja Rami Rautkorven seurassa.

    Kevään mittaan tosiaankin tulossa blogiin valmiita sivuja, kuuden sivun näyte ja kannen eri vaiheita. Aika paljon Raid- asiaa tulossa.

    VastaaPoista